
|
| |
|
|
|
|
| |
|
|
Kyokushin karate
Kyokushin tyylisuunta on tuttu useimmille karatesta kiinnostuneille. Monet ovat lukeneet Masutatsu Oyamasta kertovia artikkeleita budolehdistä tai nähneet God Hand elokuvan. Nykyisin Kyokushin voi tulla tutuksi myös Eurosportin välityksellä, kun seuraa K1 –ottelijoiden edesottamuksia.
Vaikka Kyokushin tunnetaan kovista ottelijoistaan on se myös vahvasti karaten ja budon perinteitä vaaliva tyylisuunta, jossa suurin osa harjoituksista omistetaan perustekniikan ja katojen opiskeluun. Perustekniikoiden määrää kuvastaa se, että yhdessäkään vyökokeessa ei suoriteta vanhoja tekniikoita uudestaan, vaan uutta perustekniikkaa tulee aina kolmanteen daniin saakka.
Perustekniikkaa ja kataa harjoitellaan paljon. Harjoittelutyyli on pysynyt miltei samana, kuin se oli sosai Oyaman aikaan Japanissa.
Perinteinen Kyokushin ottelu, joka käydään knock down –säännöillä, oli Oyaman mielestä ainut todellinen tapa mitata otteluosaamista. Kyokushin –arvokilpailut käydään edelleen ilman suojuksia ja täydellä kontaktilla. Lyönnit päähän ovat kiellettyjä, mutta potkut jalkoihin ja päähän ovat sallittuja.
Kyokushin tarkoittaa lopullista totuutta:
"Tuhannen harjoittelupäivän jälkeen muuttuu aloittelijaksi
ja mestariksi kymmenen tuhannen harjoittelupäivän jälkeen "
- Masutatsu Oyama - |
© Kaikkien kuvakkeiden, valokuvien,
grafiikoiden, asettelujen yms. kyokushin.fi sivustolla
tekijänoikeudet kuuluvat Jyri Hokkiselle. Pyydä
lupa tekijänoikeuksien haltijalta ennen kopiointia. | |
|